Papa Don’t Preach Tattoo – Tampere

Papa Don’t Preach on konseptinimi työtilalle. Papa Don’t Preachin löydät Tampereelta Kalevan kirkon nurkilta. Sinne on helppo tulla ratikalla, jalan, pyöräillen tai potkulaudalla. Etäisyys rautatieasemalta on 1,2 km.  Papa Don’t Preach on auki vain varatuille ajoille.  

Tausta

Suvi on aloittanut kuvataideopinnot jo 9-vuotiaana, opiskellut taidepainotteisen peruskoulun sekä lukion ja valmistunut lopulta Lahden Ammattikorkeakoulusta Muotoiluinstituutista vuonna 2009 vaatesuunnittelijaksi. Muotsikka-opintojen aikana Suvi osallistui ahkerasti erilaisiin suunnittelukilpailuihin ja voittikin välillä jotain- muun muassa Sibeliustalon konferenssihuoneiden akustiset työt Suvi suunnitteli vuonna 2007, ja vuonna 2008 napsahti Radio NRJ:n valtakunnallisessa vaatesuunnittelukilpailussa toinen sija. Opintojen jälkeen Suvi työskenteli 2008-2013 teollisena vaatesuunnittelijana ja tekee alan hommia yrittäjänä tatuointien ohella tänäkin päivänä. Tatuointiuransa alussa Suvi on ollut oppityttönä Riihimäen OmenArtissa 2013 – 2014 ja käynyt Finnish Tattoo Associationin järjestämän hygieniakoulutuksen Lahdessa vuonna 2014. Ennen oman studion avaamista Lahteen Suvi työskenteli Lahdessa Custom X:ssä 2014-2016. Vuoden 2020 Suvi työskenteli Tampereella Below Zerossa, kunnes tammikuussa 2021 aukesi uusi yhteisstudio Papa Don’t Preach. 

Tyyli

Suvi on kameleontti jonka kädenjälki taipuu monenlaiseen,  vahvuuksina voisi pitää herkällä viivalla tehtyjä line- ja dotwork kuvia, aiheina ovat eläimet, kasvit ja muut luontoaiheet. Myös perinteisen (traditional & old school) tyylin jyrkät kontrastit ja vahvat, vähän humoristiset piirteet syntyvät luontevasti. Suvin osaamiseen kuuluu myös vapaalla kädellä piirto (freehand) jonka avulla saadaan usein parhain anatoimisesti toimiva sijoittelu iholle.

Suvin töitä näkee täältä ja instagramista @teargardenttt.

Suvin työpiste Papa Don’t Preach Tattoolla